torstai 18. syyskuuta 2014

MIRROR MIRROR ON THE WALL

Ennen
Jälkeen







Kun muutimme maalasimme ruokailutilanseinän tummanruskealla sävyllä ja alusta asti oli suunnitelmana laittaa seinälle jokin iso valkoinen sisustuselementti. No päädyin valkokehyksiseen Hemnes peiliin, jonka löysin Ikean valikoimasta. Saimme sen vihdoinkin seinälle muutama viikko sitten ja olen ratkaisuun tosi tyytyväinen : ) Peili tuo valoa ja tilantuntua. Se tuo myöskin seinän värin vielä paremmin esille. Peili vilahtikin jo yhdessä aikaisemmasta jutussa, mutta tässä vielä lisää kuvia ruokailutilastamme. Mitäs tykkäätte ?

tiistai 16. syyskuuta 2014

JOJOILUA



Olen kirjoittanut muutaman kerran aikasemmin ( jo kuukausia sitten viimeksi) kuntoprojektistani. Siitä miten raskauksien ja lasten myötä oma liikkuminen on ollut " jojoilua " eli todella epäsäännöllistä. Jonain päivänä aina päätän, että NYT alkaa ruokavalio remontti ja NYT alkaa säännöllinen liikunta. Kuitenkin jostain syystä se aina loppuu aika lyhyeen. Joskus tulen itse kipeäksi, joskus taas lapset tulevat kipeäksi ( enkä silloin raaski ottaa aikaa itselleni ) joskus vaan karkinhimo vie voiton ( aika usein ) ja mitä milloinkin. Saan ehkä muutaman kilon painosta tiputettua, mutta kun se ei vielä missään näy, eikä tunnu, saatan taas retkahtaa syömään huonosti jos liikuntaan on jostain syystä tullut tauko. Tämä on ollut nyt tällaista oranavanpyörää viime vuodet. Todella rasittavaa..

Entisenä kilpaurheilijana olen tottunut siihen, että mulla on valmentaja ja tarkat ohjeet siitä miten treenaan ja syön. Oon aina ollut semmoinen ihminen, että kaipaan asiat kirjallisena. Haluan nähdä ne paperilla, silloin se tuntuu jotenkin todellisemmalta ja järkevämmältä ( vaikka kyllä tiedän itsekkin miten pitäisi syödä ja liikkua )

Vaihdoin liikuntakeskusta kun muutimme ja olen ollut nyt jäsenenä muutaman kuukauden liikuntakeskus Foreverissä. Oon ollut todella tyytyväinen heidän palveluihin ja tiloihin, eikä matkoihinkaan mene kuin autolla reilu viisi minuuttia. Eli puitteet liikunnalle olisi hyvät, eikä treenejä voi perua nyt oikeen matkoihinkaan vedoten. Pitäisi vaan saada sellainen pidempi ehjä treenijakso, että saisi jotain tuloksia aikaan niin sitten ei enään haluaisi päästä siitä hyvästä fiiliksestä irti ja palata taas epäsäännöllisyyteen.

Oon yrittänyt miettiä niitä syitä, miksi en saa pidettyä itseäni niskasta kiinni edes ruokavalion suhteen silloin jos jostain syystä liikuntaan tulee tauko? Eikö silloin olisi vieläkin tärkeämpää painonpudotusta ajatellen edes syödä terveellisesti jos liikkumaan ei pääse? Miksi teen aina kuitenkin juuri toisinpäin? Ehkä mulla pitäisi olla joku konkreettisempi tavoite mitä päin puskea?

Olisi kiva kuulla jos siellä on muita samojen asioiden kanssa kamppailevia, mistä saatte motiaaviota? Ja miten pienten lasten vanhempina saisi paremmin otettua sitä aikaa myös itselle?  Ikuisuus kysymyksiä ja kaikennäköistä ollaan koitettu, mutta silti ei jotenkin ole toiminut, ainakaan säännöllinen liikunta..

Itsestähän tämä kuitenkin on pääsääntöisesti kiinni vaikka vaikeuttavia tekijöitä olisi. Oikea "kanava" päälle ja pysyä siinä. Helpommin kuitenkin sanottu kuin tehty : )

tiistai 9. syyskuuta 2014

LOPUTON PROJEKTI










Olen aina ollut "koti-ihminen", viihdyn kotona, siellä missä on mulle rakkaat ihmiset. Siitäkin syystä innostus sisustamiseen on varmasti kova. Varsinkin nyt kun olen ollut jo pitkään kotiäitinä, niin kotona tulee pakostakin oltua paljon, ja siinä samalla katseltua talon joka kohtaa ja nurkkaa. Ideoita syntyy ja halu olis kova päästä niitä heti toteuttamaan. Aina se ei onnistu ja ne jäävät hautumaan joksikin aikaa.. Kuulostaako tutulta? Onko täällä muitakin intohimoisia sisustajia ; )

Ja tykkäänkin siitä että sisustus ei ole koskaan valmis, se elää meidän mukana. Tulee erinlaisia tarpeita, kun lapset kasvavat ja tilanteet muuttuvat. Ja ne ihanat vuodenajan vaihtelut ovat taas yksi syy päästä vaihtelemaan tekstiilejä ja lisäämään muita pieniä ajankohtaan sopivia koristeita. On ihanaa kun tulee syksy ja illat pimenevät, saa istua kynttilän valossa ja nauttia.

Se on kuitenkin fakta, että loputtomiin ja koko ajan ei voi omaa kotia tietenkään sisustaa ja siitä onkin kehkeytynyt ajatus, että pitäiskö tästä intohimosta yrittää tehdä ammatti? Tai ainakin alan opiskelu kiinnostaisi, ihan vaan omaksikin iloksi ellei sitten ammatin vaihtoon asti. Oon katsellut erinlaisia opiskelu vaihtoehtoja, mutta ajan riittäminen kaikkeen vähän jännittää. Jo pelkkä ajatus siitä, että olisin välillä iltaisin poissa lasten luota tuottaa jo morkkiksen.. Vai pitäskö välillä ajatella itseäkin ja tehdä jotain haaveiden eteen? Kyllä asioilla on kuitenkin tapa järjestyä. Katsotaan mitä tästä tulee, vai tuleeko mitään. Ainahan sitä kuitenkin saa haaveilla!

perjantai 29. elokuuta 2014

KESÄN VIIMEINEN LOMAREISSU









Päätimme tehdä vielä yhden pikkureissun tälle kesälle, nimittäin ruotsin risteilyn. Meillä oli vielä käyttämättömiä Silja Linen pisteitä ja nyt kun koulutkin ovat alkaneet saatiin käytettyä pisteitä familyhyttiin. Päästiin nyt sitten näkemään uudistettu Silja Serenade. Hytissä ei uudistuksesta näkynyt merkkiäkään, mutta liikkeet olivat uusittu, sekä entistä suurempia. Varsinkin tax free oli mukava kun siellä mahtui liikkumaan entistä paremmin ja tuotteet oli paremmin näkyvillä.

Söimme kumpaankin suuntaan mennessä Buffessa ja mielestämme tällä kertaa ruoka oli tosi hyvää ja parempaa kuin koskaan aikaisemmin. Pojat oli innoissaan kun sai syödä sushia niin paljon kun mahaan mahtuu : ) Ruotsissa käveltiin vanhan kaupungin läpi Östermalmille ja siellä kävimme kauppahallissa ihastelemassa kauden tuoreita tuoksuvia ruokiaja raaka-aineita. Tukholmassa aurinko paistoi joten päivä meni mukavasti ulkosalla säästä nauttien. Onko teillä vielä reissuja tiedossa, vai onko arki jo koittanut?




sunnuntai 24. elokuuta 2014

FOUR STAR DINNER






Ihana tuparilahja rakkailta ystäviltä, kiitos!





Ihan mahtava viikonloppu alkaa olla lopuillaan. Siihen on kuulunut ajanviettoa hyvien ystävien seurassa "Neljän tähden illallisen" merkeissä. Olemme kolmen ystäväpariskunnan kanssa jo neljättä vuotta peräkkäin järjestäneet kukin vuorollaan illallisen toisillemme. Tarkoitus on lähinnä se että tulee nähtyä ja vietettyä aikaa yhdessä hyvän ruoan ja juoman merkeissä säännöllisin väliajoin.

Tällä kertaa oli meidän vuoro järjestää illallinen. Yleensä menu on tehty jonkin teeman ympärille. Nyt kun kesä alkaa olla lopuillaan niin me valitsimme teemaksi syksy.

SYKSYINEN MENU

Alkuruoka :
Samettinen bataattikeitto jättikatkaravuilla

Pääruoka :
Naudan paahtopaistia, juurespyree sekä paistettuja kanttarellejä punaviinikastikkeen kera

Jälkiruoka :
Pannacotta omenalla ja kanelilla

Valitettavasti emännöidessä tuli sen verran hoppu, että unohdin ottaa alku- ja jälkiruoista kuvia.
Pää- sekä jälkiruokaa tein nyt vasta ensimmäistä kertaa ja siihen nähden ainakin paahtopaisti lisukkeineen onnistui hyvin. Vieraat kehuivat ja kyllä se itsellekkin maistui : ) Jälkiruoan kanssa tuli vähän ongelmia. Tein pannacotan nyt ensimmäistä kertaa liivatteen sijasta hyytelösokerilla ja se jäi valitettavasti liian löysäksi. No maku oli kuitenkin parempi kuin koostumus niin ainakin jotain tein oikein.

Miellä oli tosi hauska ilta joka jatkui pitkälle aamuyöhön asti. Juteltiin, tanssittiin, laulettiin ja naurettiin. Ihana irtiotto arjesta! Kiitos kaikille vieraille, ootte ihania!



maanantai 18. elokuuta 2014

IKEAN SUOSIKIT JA KIERRÄTTÄMINEN









Ennen meidän muuttoa uuteen kotiin halusin vaihtaa joitakin vanhoja huonekaluja uusiin ja myin ne sitten Tori.fi:n kautta. Sitä kautta tavara kyllä liikkuu, sekä löytää uudet omistajat ja vielä todella nopealla aikataululla.

Siispä hankintalistalla oli uudet yöpöydät ( joiden valintaan pyysinkin jo aikaisemmin teidän apua ) No päädyin valinnassani valkoiseen Ikean Hemnes yöpöytään. Se on simppeli ja siro, sekä sopii nyt mielestäni hyvin meidän tummanruskean makuuhuoneen seinänvärin kanssa. Ajattelin itsekkin käyttää myös ostamiseen Toria, koska kierrätys vaan on järkevämpää. Sieltä on löytynyt tosi hyväkuntoista tavaraa edullisemmalla hinnalla ja itse säästyy vielä kokoamiselta. Mies kiittää ; ) Se täytyy kyllä sanoa, että Ikean "kestosuosikki" sarjat kuten Hemnes menee nopeasti, kun hinta on kohdallaan. Metsästin näitä yöpöytiä aika pitkään kunnes tänään sitten vihdoin löytyi oikean väriset sopivalta etäisyydeltä meidän kotoa ja kerkesin ne varaamaan : ) Mikäs on sinun Ikea suosikki?

Toinen hankinta oli työhuoneeseen kirjahylly. Halusin sinne Ikean Liatorp sarjan hyllyn lasiovilla. Sitä sitten jonkun aikaa etsin, kunnes taas Torista sellaisen löysin. Toiveena olis vielä löytää saman sarjan senkki tai sivupöytä hyllyn viereen. Jos jollakin on myynnissä voi mulle ilmoittautua : )



perjantai 15. elokuuta 2014

UUDET TUULET PUHALTAA



Meillä on ollut erikoiset ja jännittävät edellis viikot. Nimittäin meidän vanhemmat pojat Elias 09 ja Aksel 2011 aloittivat päiväkodin kaksi viikkoa sitten maanantaina. Olin sitä ennen Akselin kanssa muutamana päivänä tutustumassa hoitajiin ja toimintaan ja sen jälkeen pojat ovat olleet reippaasti ja innokkaina ihan itse päiväkodissa. Olen itse vielä kotona meidän yksi vuotiaan kanssa ainakin vuoden ja pojat  ovat siitä syystä lyhennettyä päivää hoidossa. Meillä kävi tosi hyvä tuuri kun saatiin pojille paikat viereisestä päiväkodista 400metrin päästä kotoa.

Nyt alkoi näyttää siltä että Elias ja Aksel ovat siinä iässä että kaipaavat uusia virikkeitä ja kavereita niinpä päiväkoti tuntui oikealta ratkasulta. Ja kyllä on ollut kiva katsoa kuinka intoa täynnä he ovat heti herättyään lähdössä leikkimään uusien kavereiden kanssa : )Tosin ensimmäisen viikon jälkeen kun vein pojat päiväkotiin oli itku herkässä ja ikävä yllätti. Tilanne oli kuitenkin rauhottunut nopeasti hoitajan sylissä. Kaitpa se menee niin että välillä on helpompia ja välillä vaikeanpia päiviä.

Mulla on siis tulossa ihan kiva ja helppo vuosi siinä mielessä, että päivisin on hoidettavana vain meidän pienimmäinen. Saan tehtyä päivän aikana kotiaskareet ja illalla on sitten aikaa ja energiaa touhuta isompien poikien kanssa.Tarkoitus olisi myös aloittaa joku harrastus Oskarin kanssa kun siihen on nyt päiväs aikaan mahdollisuus. Ensimmäisen lapsen kanssa sitä tuli kyllä käytyä muskarissa, vauvauinnissa ja jumpissa, mutta kummasti nyt muiden lasten kanssa ne on jäänyt. Kuulostaako tutulta?

Nyt alkaa olla lomat ohi ja suurimmalla osalla arki jo alkanut, siis tsemppiä syksyyn ja nautitaan arjen pienistä iloista!
Jonna