perjantai 30. lokakuuta 2015

TRIPOD VALAISIN

Sisustus asioissa jatketaan tänä perjantaina. Olen pitkään haaveillut Tripod lattiavalaisimesta ja nyt sattui Hobbyhallin hobbaloista löytymään juuri sopiva valaisin meille. Meidän ruokailutila on myöskin kaivannut vähän pehmeämpää tunnelmavalaistusta kattovalojen lisäksi. Sain molemmat haaveet toteutettua ja nyt on iltaisin kiva istuskella vähän kevyemmessä valaistuksessa.

Aamupäivä on mennyt täällä kotona siivotessa huomisia esikoisen 6-vuotis synttäreitä varten. Vielä on iltavuoro töissä edessä ja sitten päästään viettämään Halloweenia ja synttäreitä.

Hauskaa viikonloppua teille kaikille!







tiistai 27. lokakuuta 2015

TYÖHUONEEN SISUSTUS



Heipparallaa, tänään mulla on vapaapäivä ja tiedossa on pyykkäystä, petivaatteiden vaihtoa ja bloggausta. Kuvasin meidän uudistunutta työhuonetta, joka siirrettiin kesällä yläkerrasta alakertaan. Nykyinen huone on neliöiltään isompi kuin edellinen ja haaveissa olisi ollut iso kirjahylly tikkailla varustettuna. Budjetti ei ihan riittänyt sellaiseen, joten tyydyin Ikean Liatorp vitriinihyllyihin. Oon kyllä tyytyväinen lopputulokseen ja mikä tärkeintä hyllyihin saa säilöttyä paljon tavaraa. Asensin niihin myös valot, jotka tuo kivaa tunnelmaa huoneeseen ja korostaa vitriinejä.

Suunnittelin jo aiemmin huoneen järjestyksen Fengshuin mukaan ja täytyy sanoa että järjestys on todella toiminut. Suurin muutos edelliseen on se, että istuessa työpöydän ääressä näen nyt sekä ovelle että ulos ikkunasta. Aiemmin työpöytä oli ikkunan edessä ja ovi selän takana. Jos ei näe työskennellessään ovelle, ei pysty täysin keskittymään. Nyt istuessa työpöydän ääressä olo on rauhallinen ja fengshui on kohdillaan : )











lauantai 24. lokakuuta 2015

TÄÄLLÄ OLLAAN



Pitkästä aikaan olen saanut itseni koneen äärelle blogiasioissa. Pahoittelut siis heti alkuun pitkästä hiljaiselosta blogin puolella. Palattuani Skotlannista elokuun lopussa aloitin heti työt täällä suomessa. Arki on todella muuttunut kuuden vuoden kotiäitiyden jälkeen, varsinkin kun nykyinenkin työni on vuorotyö ja valitettavasti olen joutunut olemaan paljon iltoja sekä viikonloppuja töissä, poissa perheen luota. Siitäkin syystä en ole viitsinyt käyttää perheaikaa yhtään mihinkään muuhuun kuin itse perheeseen keskittyen. Pohdinkin pitkään, että riittääkö aika/jaksaminen enään blogille. Kuitenkin tulin siihen tulokseen että aion löytää sitä aikaa ja oikestaan mulla on ollut ikävä tätä hommaa ja teitä lukijoita : ) ja ennen kaikkea sisustamista! 

Nyt pitää jo rientää poikien lätkätreeneihin, mutta palaan pian ja silloin on luvassa työhuoneen sisustamista. Olkaahan kuulolla ; )