keskiviikko 5. marraskuuta 2014

KOULUNPENKILLE INTOA TÄYNNÄ, KOHTI UUSIA HAASTEITA JA UNELMIA!






Mun innostus sisustamiseen ei ole varmaankaan jäänyt kenellekkään epäselväksi. Se on pyörinyt viime aikoina mielessä vielä entistä enemmän ja tuntuu että koko ajan olisi jotain ideoita joita haluais päästä toteuttamaan. Lisäksi mulla on kova halu oppia sisustussuunnitelun eri osa-alueista ja muutenkin saada tietoa alasta mahdollisimman paljon. Ainakin omaksi hyödyksi ja mielellään myös alan vaihto mielessä.

No nyt päätin että olisi täydellinen ajankohta tehdä asialle jotain ja lopettaa pelkkä haaveilu. Löysin sisustussuunnitelu koulutuksen missä lähiopiskelu tapahtuu sellaisena aikana, että sain järjestettyä lasten hoidon. Laitoin hakemuksen ja aloitan opiskelun tammikuussa Harmonia sisustuskoulussa. Oon tätä niin pitkään miettinyt että nyt olo on vähän epätodellinen, mutta tosi tosi innostunut. Kun on ollut viimeiset viisi vuotta kotiäitinä ja kaikki on pyörinyt lasten ympärillä, niin on aivan mahtavaa päästä tekemään jotain uutta, jotain omaa, ja vielä sellaista mihin on suuri intohimo! 

2 kommenttia:

  1. Aivan todella mahtavaa! Onnea opiskeluun! Kotona olemisen jälkeen motivaatio voi olla todella korkealla. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Elisa! Ja totta on että motivaatio on korkealla : ) Kun ollut pitkään kotona on kerennyt miettiä mitä oikeasti haluaa ja nyt ei muutakun haaveita toteuttamaan!

      Poista

Kiitos viestistäsi : )