torstai 25. syyskuuta 2014

SYKSY









Olen ehdottomasti kesäihminen, olen syntynyt juhannuksena ja muutenkin tykkään enemmän lämmöstä ja valosta kuin kylmyydestä ja pimeydestä. Silti ensimmäisten pimeiden ja viileiden syksyiltojen saapuessa tuntuu, että niitä olikin jo odottanut. On aivan ihana laittaa kynttilät palamaan ja kääriytyä lämpimän peiton alle. Aamulla ilma on ihanan raikas ja ruskan värit on todella kaunista katsottavaa.

Syksyn edetessä, sitä alkaakin odottaa jo lunta ja paukkuvaa pakkasta. Sitä, että päästään tekemään ensimmäinen lumiukko, ja sitä kun pääsee ensimmäistä kertaa pulkkamäkeen. Jos päivät ei olisi niin pitkään niin pimeitä, ei mulla olisi talvessa mitää valittamista.

Sitten vielä se ihana kevät, päivä pitenee ja valon määrä kasvaa. Luonto alkaa vihertää ja linnut laulamaan. Onhan neljä vuodenaikaa rikkaus, vaikka sitä tulee usein valitettua loskaa, kylmyyttää, pimeyttä ja mitä milloinkin. Nyt kuitenkin nautitaan syksystä ja eletään tässä hetkessä, niin paljon kuin se on mahdollista. Siispä suuntaan tästä peiton alle oman kullan kainaloon!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi : )