perjantai 7. maaliskuuta 2014

Viikonloppu kolmistaan




Meillä on nyt vähän erinlainen viikonloppu, olen kotona kolmistaan kahden pienemmän poikamme kanssa. Mies lähti esikoisemme kanssa Ruotsin Leksandiin katsomaan liigan lätkäpeliä, jossa hänen serkkunsa pelaa. Elias oli todella innoissaan, että pääsee kahdestaan isin kanssa reissuun. Kun on kolme lasta, ei aika ehkä aina riitä huomioimaan valitettavasti kaikkia tasapuolisesti, tai tarpeeksi. Ollaan huomattu, että kun jakaa porukan kahtia, niin näin pystyy antamaan enemmän huomiota ja keskittyä yhteen tai kahteen lapseen kolmen sijasta. Varsinkin meidän keskimmäinen kaipaa kovasti huomiota ja on iloinen jos pääsee vaikka äidin kanssa kahdestaan kauppaan. Aksel täytti juuri kaksi, kun Oskar syntyi ja otti sen aika raskaasti kun ei enään ollutkaan se ainoa äidin pikkuinen. Nyt kun Oskar alkaa olla isompi, imetys on loppunut ja he voivat jo leikkiä yhdessä tilanne on parantunut. Yritän ainakin kerran päivässä tehdä jotain pientä ihan kahdestaan jokaisen lapsen kanssa, että he kaikki tuntevat olonsa tärkeäksi ja rakastetuksi. Hyvää naistenpäivää!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi : )