torstai 1. tammikuuta 2015

UUSI VUOSI, UUDET KUJEET






Niin se on vuosi vaihtunut ja mennään jo kovaa vauhtia lähemmäksi kevättä. Me juhlimme uutta vuotta ihan kotosalla perheen kesken. Eilen aamupäivällä siivotessa löytyi vanha videokameramme mitä ei olla muistettu käyttää pitkään pitkään aikaan. Siinä oli sitten illalla katsomista ja ihmettelemistä esikoisemme syntymästä lähtien. Oli tosi kiva muistella menneitä vuosia yhdessä lasten kanssa ja miettiä myös tulevaa. Illalla ammuttiin muutamat raketit ja juotiin shamppanjaa vuoden 2015 kunniaksi.

Viime vuoteen mahtui meidän perheessä paljon. Varmasti suurimpana oli kaksi muuttoa, miehen työpaikan vaihtuminen ja poikien päiväkodin aloitus. Vuoteen mahtui myös kolme ulkomaan matkaa ( Teneriffa, Kypros ja Gran Canaria) sekä muitakin pienempiä reissuja ja risteilyjä.

Tälle tulevalle vuodelle on myös luvassa isoja muutoksia, varsinkin minulle itselleni. Nyt heti tammikuun lopussa alkaa sisustussuunnitelijan opinnot. Koulu loppuu elokuussa ja töihin pitäisi palata syyskuussa kuuden vuoden kotiäitiuran jälkeen. Aikamoinen muutos siis on tiedossa : ) Tuleva työpaikka on vielä auki, koska toivoisin opintojen auttavan minua töiden suhteen uudelle alalle. Se jää vielä nähtäväksi. Paljon on kuitenkin odotuksia tälle vuodelle, jota kohti lähden suurella innolla!

Toivotan siis hyvää jo alkanutta uutta vuotta 2015 teille kaikille! Unelmoikaa, rakastakaa ja eläkää elämää täysillä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi : )