tiistai 20. tammikuuta 2015

LEVOTONTA



Heipparallaa!

Mulla on ollut viime aikoina todella levoton olo. Sellainen että jotain pitäisi tehdä, saada aikaiseksi, olla tarpeellinen. Olen jo kuudetta vuotta putkeen kotiäitinä ja nyt on ensimmäistä kertaa sellainen olo että ehkä tämä alkaisi jo riittämään. Tai ainakin että jotain muuta kotihommien lisäksi pitäisi saada tehdä. Sitten välillä iskee sellainen "lamaantuminen" ettei jotenkin meinaa saada mitään aikaiseksi. Oon sellainen tyyppi että mitä enemmän juttuja on kalenterissa, niin se jotenkin tsemppaa tekemään kaikilla elämän osa-alueilla vielä enemmän.

Ennen lapsia olin samanaikaisesti täyspäiväinen opiskelija, kilpaurhelija ja siihen vielä kävin töissä noin neljä iltaa viikosta. Kyllä sitä vaan jaksaa kun on draivi päällä. Älkääkä ymmärtäkö väärin, oon kyllä todella kiitollinen siitä että mulla on ollut mahdollisuus olla kotona nämä kaikki vuodet. Ja olen siitä nauttinut, mutta kaitpa se on niin että aikaansa kutakin..

No onneksi mulla alkaa sisustussuunnitelijan opinnot ensi viikolla. En malttaisi millään odottaa että pääsee oppimaan uutta ja olemaan tekemisissä samasta asiasta kiinnostuneiden ihmisten parissa. Töihin pitäisi palata ensi syksynä ja jotenkin tuntuu että se on tosi pian. Oon miettinyt tosi paljon sitä että mitä se tuleva työ voisi sitten olla. Onko se jotain tämän uuden alan opiskelun kautta tuomaa, toivottavasti. Unelmia ja haaveita siihen olisi, kun vain uskaltaisi lähteä niitä toteuttamaan. Vai palatakko samaan vanhaan työhön, tuttuun ja turvalliseen. Tuntuu että olen nyt sellaisessa elämän risteyksessä missä pitäisi valita suunta mitä kohti lähteä. No onneksi tässä on vielä syksyyn hieman aikaa..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi : )