tiistai 18. helmikuuta 2014

Unelmakodin etsintää







www.kannustalo.fi


Olemme tilanteessa, että etsimme unelmakotia. Olemme etsineet jo reilun vuoden verran, mutta sitä oikeaa ei ole vielä tullut vastaan. Tai ehkä oikea talo olisi tullut, mutta sijainti on ollut väärä. Tai ehkä talo ja sijaintikin olisi ollut täydellinen, mutta hinta on sitten ollut väärä... Myimme oman paritalon puoliskomme viime joulukuussa, ja tällä hetkellä asumme ihanassa vuokratalossa. Tästä ei periaatteessa olisi meillä mikään halu, tai kiire pois, mutta on se vaan järkevämpää maksaa sama summa lainanlyhennykseen kuin harakoille. Kun muutimme paritaloomme neljä vuotta sitten meitä oli kolme, ja nyt meitä on viisi. Joten tilaa tarvitaan lisää, sekä käytännöllisyyttä arjen toimintoihin kolmen pienen ja vauhdikkaan pojan kanssa. Olemme käyneet useilla kymmenillä näytöillä ja katselleet oikotietä reilun vuoden, niin kyllä tässä silmä harjaantuu sille mitä oikeasti haluaa ja tarvitsee, ja mitä ei. Rakentaminenkin on ollut mielessä, jos oikea tontti löytyisi. Siinä sitten pitäisi mennä helpoimmalla tavalla, eli luultavasti muuttovalmiilla talopaketilla elämäntilanteemme vuoksi. Myös siksi, että perheessämme ei valitettavasti ole alan osaajia. Tonttienkin hinnat vaan mielestäni ovat aika pöyristyttäviä pääkaupunkiseudulla, varsinkin siihen nähden kuinka paljon, tai siis vähän rakennusoikeutta niillä usein on.

Minun unelmatalo löytyy suomen markkinoilta ihan ehdottomasti Kannustalolta. Laadun sekä ulkonäkö seikkojen vuoksi. Sieltä suosikkini ovat Venla, Aurora ja ykkösenä Vihervaara. Pidän kannustalon valoisuudesta, paljon ikkunoita ja sisällä lasipariovia sekä lasiseiniä. Korkea huonekorkeus tuo myös tilan tuntua ja valoisuutta.Lasitetut terassit ja pilarit sekä näyttävät sisäänkäynnit tuovat ihanaa tunnelmaa. Vihervaara on julkisivultaan minun suosikkini. Siinä on käytetty esikuvana amerikan itärannikon taloja. Sieltä myös rakastamani sisustustyyli New England on peräisin.
Nyt ei mahda muuta kuin lisää näytöillä ravaamista ja etsimistä, niin kyllä se oikea vielä sieltä löytyy. Siinä pitää olla SE tunne, kun astut sisään taloon, että tämä se on. Tämä on meidän koti. Sitä odotellessa jatketaan etsintöjä ja unelmointia ; )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos viestistäsi : )