Mulla on ollut tänään jännä päivä, palasin juuri kotiin työhaastattelusta. Kun on ollut reilut viisi vuotta kotona lasten kanssa, niin kyllä tollaset tilanteet pistää vähän jännittämään. Jännitys kyllä hävisi nopeasti, kun vastassa oli niin mukavia ja postiivisia henkilöitä.
En ole oikeestaan työhaastatteluissa aikaisemmin edes ollut, koska jostain kumman syystä edellisiin työtehtäviin minut on pyydetty. Kun on tottunut hoitamaan lapset ja kaikki kotiin ja lapsiin + lastenhoitojärjestelyihin liittyvät asiat, niin ennen työpaikan hakuprossin aloittamista, sitä tulee mietittyä kaikkia käytännön asioita etukäteen. Kuten kuinka paljon työmatkaan kyseiseen työhön kuluisi aikaa, mikä mahdollinen työaika olisi, milloin työ mahdollisesti alkaa, meneekö aikataulut päiväkodin aloituksen kanssa yhteen, miten lasten harrastuksiin kuljettaminen onnistuu jos olen iltatyössä, jääkö perheelle yhteistä aikaa, entäs omat harrastukset, kotityöt ja vaikka mitä muuta.
Meillä oli aikamoiset keskustelut aiheesta kotona miehen kanssa. Hänen mielipide oli se, että turha stressata etukäteen, kun et ole edes vielä ollut haastattelussa. No totta ehkä sekin, mutta kannattaahan kuviot miettiä etukäteen edes osittain valmiiksi, ennen kuin lähtee hakemaan työpaikkaa. Keskustelusta oli kyllä itselle hyötyä, koska osasin ottaa vähän rennomman ja positiivisemman ajattelutavan asiaan. Kyllä asioilla on aina tapana järjestyä. Positiivisesti siis kohti uusia haasteita!
En paljasta vielä paikkaa mihin hain, mutta ensi viikolla pitäisi tulla päätös siitä kuinka kävi.
Hakemuksia olen lähettänyt kyllä muuallekkin, ettei jätetä kaikkea yhden kortin varaan : )
Toivottavasti tärppää! Työhaastattelut ovat aina jännittäviä ja se tuloksen odottaminen on niin vaikeaa;)
VastaaPoistaKiitos, toivotaan : ) Hyvää alkavaa viikonloppua!
PoistaMeillä äideillä on luonnollinen tapa aina murehtia liikaa asiota. Aikanaan, kun toimin 4-vuotta siivousalan yrittäjänä niin pyöritin sitä samaa rumpaa: päiväkotiin, töihin, päiväkotiin, kotiin, harrastuksiin ja jos sellaisia oli edes silloin lapsilla. Vielä opiskelin laikkariksi yrittäjyyden ohella ja mies oli tietenkin työelämässä. Kaikki kyllä meni ihan omalla luonnollisella radallaan.
VastaaPoistaNyt harmittaa, kun kolmatta vuotta olen kotona, lapset isompia ja voisin mennä töihi, kun ei olisi enään sitä lasten raahaamista päiväkottiin, kun kulkevat taksilla kouluun ja takaisin. Ovat omatoimisia ja muutenkin hyvin osaavat keseknäänkin pärjätä hetken aikaa. Mutta selkävaivat pistivät stopin työelämälle ja nyt mietin, mikä minusta jälleen tulee isona. :)
Tsemppiä sulle työn saantiin ja toivotaan, että saat paikan. Kyllä te kerkiätte harrastamaan vielä työn ohellakin älä pelkää. Sitä pitää vain sitten uuden tilanteen edessä alkaa rytmittämään hommat uusiksi. :)
Toivottavasti selkävaivat helpottaa ja löydät jotain mielekästä työtä minkä selkä kestää. Mullahan työasiat ratkesi jo, ja aloitan työelämään paluun koulutuksella Skotlannissa. Eiköhän tähän tilanteeseen sopeuduta, pitää vaan suunnitella asiat ja aikataulutukset hyvissä ajoin.
Poista